Olen muutaman kerran omat lapseni matkalle lähettänyt, vähän haikeana ja kuitenkin ylpeäni omastani. Niin se aika vaan meni, ja mihin se menikään. Voin lohduttaa vanhempia että se seuraava vuosi ei tunnu kuitenkaan lainkaan niin kauhealta. Ja siitä ne vuodet taas alkavat vyöryä eteenpäin.

Arjen pyörityksessä päivät menevät vauhdilla ja huomaamatta. Perheessä arki on yllättävän kiireistä. Koulut, työt, harrastukset vievät ajan ja tuntuu että mihin se kesän lumous jälleen hävisikään. Joskus sitä kalenterikaan ei pysy mukana. Sitku ja mutku tulevat tututksi, ja mistä sen ajan sitten saakaan.  Ihmistä ei kuitenkaan mitata suorituksilla. Hienoa olisi että jättäisimme jälkeemme jonkun muun sanan kuin kiire, en ehdi, ja en muista.

Tutkimusten mukaankin 2% päivittäisistä ajatuksistamme on tässä hetkessä ja loput 98% on menneessä tai tulevassa. Eikö ole ihmeellistä, ja kun oikein ajattelee ensin miettii että eihän se niin voi olla, mutta kyllä se on. Ja totta on se, että onnellisuus ja ilo piilee tässä käsillä olevassa hetkessä. Toisin sanoen lisäämällä läsnäoloa päivään, lisäämme samalla onnellisuuttamme. Omaa, lapsiemme ja läheistemme.

Lapselle nuo aloituspäivät ovat myös ikimuistettavia. Suo se lapselle, tee siitä tärkeä. Syksy on luopumista kesästä, mutta myös ihana alku. Karsi kalenteria, tee itsellesi ja perheellesi, läheisille palvelus, anna aikaa, se on kultaakin arvokkaampaa.

Carpe diem