Samaan aikaan kun kaupat täyttyvät joululahjoja ostavista asiakkaista yhä useampi joutuu laskemaan rahansa tarkkaan jouluruuan saamiseksi pöytään. Lomautukset ja irtisanomiset ovat pakottaneet monen perheen tarkkaan taloudenpitoon, jossa kaikki ylimääräinen meno tuntuu romahduttavan kodin talouden. Maailma tuntuu sellaisessa tilanteessa kovin epäreilulta paikalta, ja tiukka taloudellinen tilanne voi jopa katkeroittaa mielen. Joulun tuloa ei enää odotakaan, vaan se alkaa tuntua taakalta.

Näin kulutusjuhlan keskellä konkretisoituukin ehkä kaikkein selvimmin viime vuosien kehitys maassamme. Kansalaisten kahtiajakautuminen ja lasten eriarvoistuminen alkaa näkyä yhteiskunnassamme selvästi. Vaikka keskimäärin tulotaso onkin noussut, erityisesti lapsiperheiden köyhyys on lisääntynyt. Lasten köyhyysriskiä kasvattaa esimerkiksi juuri vanhempien pitkittynyt työttömyys. Eriarvoistumiskehitys paljastuu raadollisimmillaan koulua käyvien lasten keskuudessa. Jos lapsi jää jatkuvasti ulkopuoliseksi kaveripiirinsä harrastuksista tai hänellä ei ole perheen taloudellisen tilanteen vuoksi mahdollisuutta osallistua esimerkiksi luokkaretkelle, ollaan vahvasti eriarvoistumisen ja syrjäyttämisen tiellä.

Jouluna järjestetään monenlaisia keräyksiä ja muita hyväntekeväisyystapahtumia, joilla on jo pitkät perinteet. Monet näistä keräävät rahaa juuri köyhimmille lapsiperheille. On toki hienoa, että tällaisilla tempauksilla voidaan jouluna tuottaa iloa ja hyvää mieltä monelle lapselle. Hyväntekeväisyyden varaan ei yhteiskuntaamme kuitenkaan saa enää yhtään enempää rakentaa. Suomi on maailmalla tunnettu juuri yhteiskuntamallistaan, jossa kenenkään tulevaisuus ei ole jo syntymässä määrätty monen muun maan tapaan. Köyhään perheeseen syntyvä lapsi saa samantasoiset neuvolapalvelut, päivähoidon ja peruskoulutuksen kuin rikkaaseen perheeseen syntynytkin.

 

Hyvällä ja fiksulla politiikalla tasataan kansalaisten hyvinvointieroja ja taataan kaikille laadukkaat palvelut varallisuudesta riippumatta. Hyvinvointiyhteiskunnan perustehtävät eivät voi koskaan olla yksittäisten tahojen lahjoitusten ja hyvän tahdon varassa, olkoon kyse sitten sairaaloiden rakentamisesta, turvakodeista tai vanhusten palveluasumisen järjestämisestä.

 

Taloudellisesti vaikeina aikoina toinen toistemme auttamisen lisäksi herkistymme huomaamaan myös oleellisen. Toiveeni onkin, että etenkin jouluna keskitymme materian sijaan siihen kaikkein tärkeimpään eli läheisiimme. Suomessa on esimerkiksi satoja tuhansia yksinäiseksi itsensä kokevia vanhuksia, jotka kaipaavat soittoa ja vierailua. Joulumieli syntyykin juuri toisen ihmisen ilahduttamisesta. Jokainen meistä haluaa olla osa jotain perhettä, sukua, ystäväporukkaa tai lähiyhteisöä. Tavaroita arvokkaampaa meille jokaiselle on tulla nähdyksi ja kuulluksi, hyväksytyksi sellaisena kuin on. Tätä kalliimpaa lahjaa ei voi lähimmäiselleen antaa.