Politiikkaa ja punaviiniä -ilta 2.3.2012

Kirjoittaja:

Julkaistu:

Kategoria:

Keskustelua päivän polttavista aiheista politiikkaa ja punaviiniä- illassa 3.2.2012

Rauman työväenyhdistyksen historian toinen Politiikkaa ja punaviiniä –ilta järjestetään perjantaina 2.3.2012 klo 19.00. Maaliskuun teemana on paljon kohua herättänyt Kuntauudistus. Illan aikana käydään aiheesta kaksi keskustelua. Toinen keskustelu käydään teemalla Rauma ja Eurajoki –pakkoliitto vai rakkausavioliitto? Kristiinan vieraiksi saapuvat Lapissa kuntaliitosta ajanut, nykyisin Rauman kaupunginhallituksen jäsen Jari Laihonen ja Eurajoen kunnanhallituksen puheenjohtaja Markku Palonen.
Illan aika pääset mukaan seuraamaan uuden ajan politiikkashowta, jossa yleisö voi nauttia lasillisen viiniä ja kuunnella mielenkiintoisien persoonien kiihkeää väittelyä ajankohtaisista aiheista. Illan emäntänä ja juontajana toimii kansanedustaja Kristiina Salonen. Tilaisuus on kaikille avoin ja se pidetään Sähköliiton toimistolla os. Savilankatu 13. Ota mukaan ystävä tai vaikka kaksi!